Kehoni vanki

  Suljen silmät ja Istun kostealla kylmällä maalla, ympärilläni on juuri täytettyjä hautoja, olen hiekkakumpujen ympäröimä. En ole sekaisin vaan mieleni on täysin selkeä. Olen tullut siihen pisteeseen, jossa sairauteni Stiff person syndrooma on tuonut eteeni paljon elämän asioita, joista olen joutunut luopumaan, se ei ole uutta. Se on uutta, että koen suurta surua, pientä surua, kaiken tasoista surua. Eräs viisas ihminen elämässäni sanoi muutama vuosi taaksepäin, että tulet huomaamaan, vielä kuinka monta isoa surua joudut kohtaamaan, joudut kokemaan pieniä kuolemia haaveidesi, arkisien asioiden, toisille itsestään selvien asioiden kohdalla. Suret niistä jokaista kerrallaan, samalla, kun elät elämääsi. Eikä kukaan koskaan voi täyttää niitä monttuja, joita tunnet sisälläsi ja jotka jäävät sinne. Tulen hautaamaan ne ja jatkamaan eteenpäin. kuluneena vuonna olen kohdannut monia näistä, minulle on realisoitunut moni asia ja ne on ollut isoja suruja. Se, etten koskaan parane on pahin, ...