Toivottavasti sinä et ikinä sairastu
Pohjustuksena koko tekstille haluan ensin lyhyesti kertoa ajasta ennen nykyhetkeä. Heinäkuussa matkasin kahden kesken ystäväni ja koiriemme kanssa autolla telttojen kera Norjanvuoristoon. Kesä oli muutenkin mennyt hyvin ja vireystila oli ihanan kepeä, liikuin paljon ja siitä saatu kunnon nousu toi paljon onnistumisen tunnetta. kaikki mitä elin oli hetken lähes normaalia elämää. Norjan reissu kesti 8 päivää, helteessä kiivettiin vuoristoreittejä, yöt nukuttiin teltoissa koirien kanssa, ruuat tehtiin kaasukeittimellä pikkuretkijakkaroilla kököttäen. Joissain telttailupaikoissa oli sisäsuihkut ja päästiin niitä hyödyntämään, muutoin pesupaikkoina toimi usein lähdepohjainen kylmä joki. Helteet olivat kovat ja suurin päivävaellus noustiin pelkästään vuoren rinnettä ylöspäin monta tuntia, pölyistä hiekkaa oli joka puolella, sydämen lyönnit kuului päässäni ja jokainen lihas kehossa teki töitä. Kun oltiin ylhäällä, neurologin soittoaika sattui juuri siihen hetkeen ja hän ”kysyi, miten mu
.jpg)
