Myrskyn silmästä on mahdotonta kuulla huutoa
Kesä meni niin mukavasti, että sitä miettiessäni en haluaisi muusta kirjoittaakaan. Tein pätkän kesätöitä, ihanassa kesäkahvilassa ensimmäistä kertaa vuoden 2016 jälkeen. Aloin seurustella ja voisin kuvata sitä aikaa yhdellä sanalla; rakkaus. Olin onnellinen, onnellinen ihan tavallisista asioista. Fyysinen kuntonikin saavutti hyvän asteen ja sain olla siitä ylpeä. Syksyllä muutettiin uuteen asuinympäristöön ja ymmärrettävästi sairauteni reagoi siihen kovalla väsymyksellä ja satunnaisilla kohtauksilla. Mutta sen piti olla ohimenevää. Sitä se olikin aina ajoittain. Ajoittain patikoitiin Helvin kanssa pitkiä metsälenkkejä yhdessä koirakavereiden kanssa, kuntosalillakin onnistuin välillä käymään useammin ja huomasin kehitystä, ajoittaisista takapakeista huolimatta. Oli aikoja, kun luulin oireilun rauhoittuneen ja rutiinit uudessa elämänvaiheessa alkoi löytää paikkansa. Aloin etsiä työkokeilupaikkoja ennen joulua ja semmoisen löysin. Tässä vaiheessa oireilu oli rauhallisempaa ja kuntoni o
